Hydraulic Oilers -historia
Suomi-sarjassa kaudella 2011-2012 pelaavan mikkeliläisen Hydraulic Oilersin taival puoliammattilaisjoukkueeksi on ollut vauhdikas ja värikäs. Vasta 5 vuotta sitten III-divisioonassa pelanneesta joukkueesta kasvoi ennätysajassa varteenotettava kasvattajaseura Mikkelille ja sen lähialueille.

Harrastekiekkojoukkueena aloittanut Hydraulic Oilers aloitti kilpauransa kaudella 2006-2007, jolloin se pelasi ensimmäisen kautensa III-divisioonassa. Idean käytäntöönpanijana toimi Francis Piiparinen Ensimmäiseltä kilpasarjakaudelta Öljymiehille jäi käteen vaatimaton yksi voitto ja iso kasa kokemusta jääkiekkojoukkueena toimimisesta. Silloinen Oilers oli sekoitus aktiiviuransa taakseen jättäneitä ja harrastekiekkoilevia pelaajia, joiden pelihimoa ei harrastesarjoissa saanut taltutettua. Suurin osa silloisista pelaajista oli Mikkelin ulkopuolelta.


Toisella kilpakaudellaan 2007-2008 Hydraulic Oilers vahvistui uusilla pelaajilla ja osa harrastetaustaisista alkuperäismiehistä siirtyivät takaisin harrastekiekkoilun pariin. Joukkueen taustoja hoidettiin edellään pienellä porukalla, joista jopa suurin osa pelasi samalla kun hoisivat joukkeen taustoja kuntoon. Joukkueenjohtajana toimi Hydraulic Oilersin isä Heikki Vanhanen, jonka tukena vaikuttivat kapteeni Jani Ollanketo ja pelaajat Kimmo Hokkanen sekä Jesse Haaja.

Samaisella kaudella joukkue alkoi panostamaan ulkoiseen ilmeeseensä ja raivaamaan tietänsä mikkeliläisten kiekkofanien sydämiin. Youtubessa levinneet hitit kuten "Olazan kosinta" ja "Kanerva alas katosta" on varmasti jäänyt mikkeliläisen kiekkokansa mieliin. Ulkoisien muutoksien lisäksi myös joukkueen pelilliset otteet parantuivat huimasti. Edellisellä kaudellaan vain yhden ottelun voittaneet Mikkeliläiset taistelivat III-divisioonan voitosta aina sarjan viimeisiin otteluihin asti.


Kyseisen kausi toimi Oilersille eräänlaisena murrosvuotena, jolloin mikkeliläiset alkoivat löytää tiensä Hydraulic Oilersin otteluihin. Kymmenpäiset yleisöt, muuttuivat nopeasti satapäisiksi, jota varmasti edesauttoivat Hydraulic Oilersin uudet vahvistukset, kuten Lasse Kanerva ja Niko Kantelinen. Joukkuetta valmensi Karri Pylvänäinen, joka joutui luopumaan tehtävistään työkiireiden vuoksi.

Kaudella 2008-2009 joukkue otti jälleen yhden askeleen lähemmäksi nykyistä muotoaan. Uusia pelaajia nostettiin Jukureiden A-junioreista ja Kalevankankaan legendaarisimpiin pelaajiin kuuluva Petri Lehtonen sopi Öljymiesten kanssa yhden kauden mittaisen sopimuksen. Ja mitä olisikaan Lehtonen ilman Antti Laaksoa, joka myös teki paluun kiekkokaukaloon, tällä kertaa sinimustassa peliasussa. Jo enimmäkseen mikkeliläispainoitteinen Oilers pelasikin varsinaisen unelmakauden, kun se voitti syksyllä III-divisioonan alkusarjan ja keväällä heti perään sarjanousuun oikeuttavan II-divisioonan karsintasarjan.

Sarjaotteluiden lisäksi, Öljymiehet toteuttivat 8. marraskuuta hyväntekeväisyysottelun Suomen amputoitujen jääkiekkomaajoukkuetta vastaan, jolla se hankki yli 20,000 euroa Mikkelin keskussairaalan lastenosastolle. Kentällä nähtiin tähtiä kuten Sami Helenius, Marko Kauppinen, Dale Clark ja Kimmo Salminen. Pääpuuhamiehinä toimivat Jesse Haaja ja Jani Ollanketo, sekä lukuisa määrä vapaaehtoisia pelaajia ja tuttavia.

Ensimmäinen II-divisioonassa pelatun 2009-2010 kauden aikana mikkeliläiset kärsivät pahoista kasvukivuista. Joukkueeseen hankitut vahvistukset eivät pystyneet yksin paikkaamaan sitä ongelmaa, että mikkeliläisillä Öljymiehillä ei ole ollut valmentajaa sitten III-divisioonan. Pelaajavalmentajana toiminut Kimmo Hokkanen teki mitä tehtävissä oli ja suoriutuikin taakastaan vähintäänkin mallikkaasti. Ottaen huomioon että Hokkanen peluutti joukkuetta samalla kun aherti itse jäällä, teki hän suorastaan uskomattoman työn. Mikkeliläiset kuitenkin selvisivät vaivoin karsintarajan yläpuolelle, jääden harmillisesti pudotuspelien ulkopuolelle.

Kesällä 2010 joukkueen silloisesta johtoryhmästä jäi iso osa vaikuttajia pois, joka oli pienelle seuralle iso haaste. Kauden läpivientiin vaatima rahoitus ja toimintojen ylläpitämiseen vaaditut taustahenkilöt olivat vähintäänkin kiven takana. Alkuperäisestä johtoryhmästä ei jäänyt jäljelle kuin Janne Tuomela, Heikki Vanhanen, Kimmo Hokkanen ja Jesse Haaja. Joukkueen ja johtoryhmän pelastukseksi löytyi yllättävä taho varhaisvuosien takaa, kun kilpaurheiluhistorian kolme ensimmäistä vuotta joukkueessa pelannut Ville Suomalainen päätti ottaa vastuulleen joukkueenjohtajan tehtävät.

Syksyllä 2010 joukkue löysi itselleen jo useamman vuoden haussa olleen valmentajan, kun Jukureita edellisellä kaudella käskyttänyt Pekka Lipiäinen otti vastaan Hydraulic Oilersin valmentajan tehtävät.
Lipiäinen toi myös joukkueeseen mukanaan kourallisen kovan luokan pelaajia, kuten Jukureiden pistehai Tero Kettusen ja nuoret mikkeliläislupaukset Taneli Hiltusen sekä Anssi Laitisen.

Kaudella 2010-2011 Kalevankankaan kaukalossa nähtiinkin aivan uudenlainen Hydraulic Oilers. Kesän ja syksyn aikana joukkueen kovaan harjoittelurumbaan laittanut Lipiäinen sai aikaan näkyviä tuloksia jo muutamassa kuukaudessa. Uunituoreilla peliasuillaan kauteen lähteneet Öljymiehet lähtivätkin tavoittelemaan Suomi-sarjan karsintapaikkaa heti ensimmäisestä harjoitusottelusta alkaen. Joukkue voitti määrätietoisesti oman lohkonsa II-divisioonan alkulohkossa, josta se jatkoi taivaltaan Suomi-sarjan karsintasarjaan. Syksyllä löydetty vauhti ei hiipunut sielläkään, sillä mikkeliläiset voittivat koko karsintasarjan ja lunastivat paikkansa Suomi-sarjaan kaudelle 2011-2012.

Öljymiesten tarina Mikkelissä on vasta alussa, mutta me olemme täällä jäädäksemme.


Hydraulic Oilers © 2011 pidättää kaikki oikeudet aineistoon ja materiaaliin, jossa esiintyy nimi Hydraulic Oilers nimenä tai tuotemerkin symbolina.

Sivustolla julkaistava materiaali, joka ei ole Hydraulic Oilers ry:n tuottamaa on ilmoitettu tai digitaalisesti allekirjoitettu omistajansa mukaan.

Tiedostojen, aineistojen ja sisällön lataamiseen ja kopioimiseen tarvitset luvan aineistojen suunnittelijalta tai toteuttajalta.
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2011 - Design HAAJA © 2011