Päivitetty keskiviikkona 17.06.2008
 
   
Syksyllä harjoitellaan Varkautelaisia vastaan.
Oilerit ovat lyöneet lukkoon Varkautelais-seurojan kanssa jo kaksi harjoitusottelua tulevalle syksylle. 30.8. lauantaina Mikkelissä vastaan asettuu Warkis, joka vaikean viime kauden vuoksi tippui pelaamaan III-divisioonaa. Oilerit ottivat mittaa joukkueesta myös viime kaudella harjoitusottelun merkeissä, jolloin Warkis selivisi kehästä voittajana luvuin 6-3. Ainoa jolla jäi viimevuotisesta pelistä kauniit muistot, oli vanhaa pelipaitaansa entisessä kotihallissaan kyynelehtien kantanut Jeba Haaja. Ottelusta mainittakoon myös, että Olli "olaza" Purhonen teki 0+1 ja Vesa Ellosella valkoinen hajosi luistin. Warkista vastaan tullaan pelaamaan myös toinen ottelu, joka käydään Kämärillä Varkaudessa, ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Toinen jo sovittu ottelu pelataan myös Varkautelaista joukkuetta vastaan, tai ainakin Varkautelaistunutta joukkuetta vastaan. Vuosi sitten suomeen pesineet Varkaus Eaglesit ja Hydraulic Oilers kohtaavat 13.9. lauantaina Kämärin hornankattilassa. Eagles pelasi kaudella 2007-2008 viimeiseen asti suomi-sarjaan noususta, mutta joutui taipumaan Leppävirran kiekolle (Leki-75) karsinnoissa. Odotettavissa on tervaa ja höyheniä, se on varma... Hydrauliikkakeskus tarjoaa tervat.

Molempien otteluiden alkamisajat ovat vielä selvittämättä hallivuorojen lomailujen vuoksi, mutta tiedot lisätään viipymättä kun ne saadaan joukkueen omaan tietoon. Oilerit toivottaa fanit tai edes jääkiekosta kiinnostuneet katsojat mukaan niin koti- kuin vieraspeleihinkin. Seuraa ottelut -sivua, niin pysyt ajantasalla peleistä. Kaikkia tapahtumia ei tulla uutisoimaan.

Warkis - kotisivut
Varkaus Eagles - kotisivut

18.3.2012
Öljymiehet railakkaasti kesälomalle
17.3.2012
Vielä kerran pojat!
11.3.2012
Oilers varmisti lohkovoiton!
8.3.2012
Viimeistä kertaa kotiluolassa
4.3.2012
Hunters pysäytti öljymiesten lennon
2.3.2012
Pysähtyykö Oilers vieläkään?
27.2.2012
Ei mitään uutta Jyväskylästä
25.2.2012
Jatkuuko Oilersin hurja tahti Jyväskylässä?
23.2.2012
Yhdistä kiekkoilu ja opiskelu Mikkelissä!
20.2.2012
Öljymiehet murskaavia kärkiottelussa
17.2.2012
Tuplaviikonloppu huipentuu kärkikamppailuun!
Katso kaikki otsikot
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2011. Design HAAJA © 2011