| |
| |
|
| |
Päivitetty perjantaina 27.3.2009 |
|
| |
|
|
|
Kausi huipentuu sunnuntaina mikkelissä
Mikkeliläisen Hydraulic Oilers jääkiekkojoukkueen 3. kausi kilpakiekon parissa päättyy sunnuntaina paikalliskamppailuun, jossa sarjakärki Oilers ottaa vastaa Pieksämäeltä sen mitä tuleman pitää. Ennen sunnuntaina pelattavaa kauden huipennusta, Oilers matkaa lauantaiksi Polvijärvelle hakemaan pisteitä jotka SiiHT ryöväsi mikkeliläisiltä viime viikon sunnuntaina nolosti kotiyleisön edessä.
Oilers saa viikonlopun molempiin otteluihin iskukykyiset kokoonpanot, joilla varmistetaan että kausi päättyy mikkeliläisten seisoessa sarjataulukon korkeimmalla pallilla. Valmentaja Jari Hassinen on ruoskinut joukkuetta kuluneen viikon ja palauttanut pelaajat takaisin maanpinnalle. - Sunnuntaina tappio on tungettu jo roskakoriin vanhojen teippirullien sekaan. Joukkueen virta ja henki on kauden aikana ollut koetuksella useampaankin otteeseen, kun pelejä on voitettu liiankin helposti. Tulevana viikonloppuna Öljymiehet lähtee puristamaan itsestään irti kauden viimeiset mehut, totetaa Jari "Vaneri" Hassinen.
Joukkue on jo varmistanut nousunsa sarjaporrasta ylemmäksi, joten ensi kaudella mikkelissä nähdään pitkästä aikaa ehjä II-divisioonakausi joko Suomi-sarja karsinnoilla tai ilman. Joukkueen matka harrastekiekosta II-divisioonan jatkosarjan kärkijoukkueeksi on tapahtanut vain reilussa 3 vuodessa, josta on syytä kiittää kaikkia pelaajia, tukijoita ja joukkueen työmiehiä jo tässä vaiheessa kautta.
PoU VS Oilers, lauantaina Polvijärvellä klo 16:00 - OTTELUSEURANTA
Oilers VS PiPS, sunnuntaina Mikkelissä klo 16:30 - OTTELUSEURANTA
(Ottelun tarjoaa 3M)
|
| |
|
|
|