| |
| |
|
| |
Päivitetty tiistaina 31.3.2009 |
|
| |
|
|
|
Murskavoitto päätti hienon kauden Oilers VS PiPS 13-1 (1-0, 8-1, 4-0)
Jo lauantaina sarjavoittonsa varmistanut Hydraulic Oilers ei hiljentänyt tahtiaan sunnuntainakaan mikkelissä, kun se sai vieraita pieksämäeltä. Ottelun ensimmäinen erä antoi jo katsojilleen toivoa tiukasta paikalliskamppailusta, kunnes Öljymiehet alkoivat takomaan maaleja ottelun toisessa erässä.
Ottelu oli sinetöity jo 39 pelatun minuutin kohdalla, mutta kauden viimeistä otteluaan pelannut Oilers nautiskeli vielä viimeisen erän lukemiksi 4-0, jotta kenellekkään ei jäisi epäselväksi kuinka kova joukkue mikkeliläisillä onkaan kasassa.
Oilers aloitti kesälomansa sunnuntaina ja pitää taukoa nyt myös harjoittelusta muutamien viikkojen ajan. Joukkueen rakentaminen 2009-2010 kauden II-divisioonaan on jo hyvässä vauhdissa ja pelaasopimuksia tullaan julkaisemaan jo lähiviikkojen aikana. Luvassa on muutamia uusia Öljymiehiä ja iso kasa jo ennestään uttuja Oilereita. Seuraavan kerran Oilers nähdään jäällä 11.4. pelattavassa Päämajaturnauksessa, jossa joukkuetta vahvistaa muutama yllätysnimi. Turnauksen kokoonpanoista julkaistaan lisätietoa piakkoin.
Oilers kiittää kaikkia! Kaudesta tullaan julkaisemaan vielä kausilehti, jota jaetaan Päämajaturnauksessa ja tämän kauden yhteistyökumppaneille.
Oilers VS PiPS tehot:
Jesse Kiukas : 5 + 1
Petri Lehtonen : 3 + 2
Petteri Naumanen : 0 + 4
Tuomas Harju : 1 + 2
Sami Kallio : 0 + 3
Jyri Lehtonen : 0 + 2
Jesse Haaja : 1 + 0
Atte Räsänen : 1 + 0
Pauli Homan : 1 + 0
Mikko Reponen : 0 + 1
|
| |
|
|
|