Mikko Skinnari rynnii Oilersiin - takana 12 vuotta kiekkoilijana ulkomailla
Suomi-sarjan karsintoihin tähtäävä Hydraulic Oilers julkaisi kesäkuun alussa ison kasan pelaajasopimuksia ja samalla lupasi vielä kesän aikana allekirjoittaa papereita vielä muutaman yllätysnimen kanssa. Yksi näistä yllätysnimistä on nyt lunastattu, kun joukkue teki sopimuksen ulkomailla lähes 12 vuotta pelanneen Mikko ”Allu” Skinnarin kanssa. Alun perin Varkaudesta kotoisin oleva 34-vuotias Skinnari ehti pelata Englannin sarjojen jälkeen vuoden verran Puolassa ennen siirtymistään takaisin kotimaahan. Skinnari on uransa aikana kiekkoillut niin puolustus- kuin hyökkäyspelaajanakin. Oilersista pelipaikka löytynee hyökkäysosastolta.
Ulkomaille Skinnarin sai alunperin lähtemään halu nähdä maailmaa ja oppia kieltä. Kiekkoa hän oli pyöritellyt Varkauden Warkiksessa pienen ikänsä. Skinnari pelasi myös Kuopiossa Kalpan B- ja A-junioreissa, jossa hän tutustui entiseen Jukurihyökkääjä Niko Kanteliseen.
Lähteminen ei ollut ihan helppoa divisioonapelaajalle, ensimmäisen joukkueen löytyminen oli kiven takana, ja ulkomaan ura alkoikin Belgiasta.
-Ensimmäinen vuosi meni elämää ja kieltä opetellessa, mutta siitä se vähitellen lähti, Skinnari muistelee. Belgian vuoden jälkeen miehelle aukeni paikka Englannin toiseksi ylimmässä sarjassa. Brittiura alkoi Gillinghamista ja viimeiset kuusi vuotta mies pelasi Milton Keynesin joukkueessa.
Jalkapallon luvatussa maassa jääkiekko on ns. pikkulaji, jolla on pieni mutta sitäkin kiihkeämpi fanijoukko.
-Milton Keynesissä peleissä käy keskimäärin 1000 – 2000 katsojaa. Asukkaita kaupungissa on noin 250 000, joten määrä ei siihen nähden ole kovin suuri. Aktiivifaneja meillä oli noin 800, Skinnari kertoo.
-Suosio vaihteli menestyksen mukaan. Voitimme oman sarjamme mestaruuden kaikkiaan neljä kertaa, mikä vaikutti tietenkin katsojalukuihin.
Englantilainen jääkiekko muistuttaa Allu Skinnarin mukaan enemmän kanadalaista kuin eurooppalaista peliä. Rytmi on eurooppalaista nopeampi, otteet aggressiivisempia ja peli fyysisempää.
-Johtuu varmasti osin siitä, että joukkueissa on varsin paljon kanadalaispelaajia.
Suomalaisjääkiekkoilijoita sen sijaan ei Englannissa paljon ole, mutta ihan yksinäinen susi ei Skinnari sentään ollut.
-Vuosittain suomalaispelaajia eri joukkueissa on keskimäärin 4-5, joinakin vuosina jopa kymmenen.
Hymyssä suin mutta tosissaan
Skinnari sanoo viihtyneensä Englannissa mainiosti, mutta pikkuhiljaa alkoi paluu kotimaahan houkutella, Sitä ennen hän kuitenkin pelasi vuoden Puolan pääsarjassa, josta taskuun jäi mestaruus.
-Mielenkiintoinen kokemus, treenimäärät ja –metodit olivat kuin suoraan neuvostoajalta. Harjoituksia oli valtavasti, mutta jälki ei kuitenkaan aina ollut sen mukaista.
Mikkeliin Skinnarin sai houkuteltua Oilersissa itsekin hyökkääjänä pelaava Jesse Haaja. Miehet ovat vanhoja tuttuja Varkauden ajoilta.
-Jesse on lähettänyt minulle netin kautta linkkejä Oilersin peleistä, joten sen verran tiesin, minkälaisesta joukkueesta on kysymys. Muutamia viikkoja sitten Jesse otti asian puheeksi saunan lauteilla Varkaudessa käydessään. Soiteltiin muutaman kerran sen jälkeen, että saatiin sovittua käytännön asiat kuntoon ja tässä sitä nyt sitten ollaan.
-Oilers pelaa hymyssä suin mutta tosissaan, ja se kuulosti minulle tässä elämänvaiheessa sopivalta. Myös porukka vaikuttaa lupaavalta.
Mikko Skinnari FAQ
Syntynyt Varkaudessa 1975
Pelannut 12 vuotta ulkomailla Belgiassa, Englannissa, Australiassa ja Puolassa
Voittanut 4 kertaa Englannin kakkosen mestaruuden
Voitti Puolan pääsarjan mestaruuden kaudelle 2008-2009
Syö paljon pastaa ja juo litran maitoa päivässä
|