Päivitetty keskiviikkona 12.8.2009
 
   
Oilers kokoonpanoa testataan Varkaudessa viikonloppuna
Kuluvan viikon aikana hiottu Oilersien kokoonpano on nyt lyöty lukkoon. Oilers lähtee pelaamaan kauden 2009-2010 II-divisioonaa 3 maalivahdilla, 9 puolustajalla ja 13 hyökkääjällä. Muutokset ovat toki mahdollisia, kenties jopa todennäköisiä kun kausi etenee. Joukkue pääsee kuitenkin testaamaan nykyvahvuuttaan jo tulevana viikonloppuna Varkaudessa, kun Warkis, Urho ja Oilers pelaavat miniturnauksen keskenään.

Joukkueeseen on liittynyt viimeisen kahden viikon aikana jopa 5 pelaajaa lisää. Hyökkäyspää saa vahvistusta Jukureiden A-junioreista, kun Ville "Unski" Hyyryläinen siirtyy pelaamaan tippapaitaan. Ville Laakkosen tapaan Pieksämäen PiPsistä Oilersiin siirtyy Ville Närhi, joka näytti "närhen munat" ja pelasi edeltävällä kaudella piste per peli -tahdilla Savo-Karjalan II-divisioonaa.

Täysin uusia tuttavuuksiakin on luvassa, kun Oilersien maalille luistelee Vesa Pantzarin ja Joni Mikkosen avuksi Henri Immonen. Varkauteenkin jo mukaan tuleva Jerry Kenakkala, vahvistaa Oilersien hyökkäyspäätä. Immosesta ja Kenakkalasta tulossa lisää infoa Varkauden turnauksen jälkeen. Myös viime kaudeksi Enson Palloon kaukalopalloa pelaamaan siirtynyt Sami Nalli palaa takaisin kiekkokaukaloon. Nalli on myös mukana jo Varkauden turnauksessa.

Oilersien rosteri Varkaudessa:

hyökkäys
___________________
Skinnari
Närhi
K.Hokkanen
Äikäs
Haaja
Kenakkala
Laakkonen
Taskinen
Räsänen
Homan
Hyyryläinen

Puolustuspää
_________________
Ollanketo
Kursi
Kallio
Naumanen
Harju
Reponen
Nalli
Lohjala

Molarit
__________________
Pantzar
Immonen
Mikkonen
 
2.2.2012
Öljymiehet saa vieraita Porvoosta
29.1.2012
Öljymiesten voittoputki jatkuu
27.1.2012
Sarjakärjellä edessään jälleen tuplaviikonloppu
22.1.2012
Oilers löi Lohjalaiset maan rakoon
20.1.2012
Oilers saa vieraita Lohjalta
15.1.2012
Täydet pisteet tuplaviikonlopusta
8.1.2012
Öljymiehet haki voiton Jyväskylästä
19.12.2011
Öljymiehet voitokkaana joulunviettoon
16.12.2011
Oilers lohkokärjen kimppuun tänään!
11.12.2011
Oilersin kiri jäi vajaaksi
Katso kaikki otsikot
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2011. Design HAAJA © 2011