Päivitetty maanantaina 7.9.2009
 
   
Harjoitusotteluputki päättyi voittoon OILERS VS JUKURIT A-jun. : 9-6 (2-1,3-1,4-4)
Tulevana viikonloppuna kiekkoilukautensa Savo-Karjalan II-divisioonassa aloittava Hydraulic Oilers päätti harjoitusotteluiden "sumansa" Mikkelissä lauantaina. Tulevan kauden viimeinen harjoitusvastus löytyi Jukureiden A-junioreista, jotka aloittavat oman kautensa kahden viikon kuluttua.

Oilersien neljän kentällisen vahvuus pudotettiin juuri ennen ottelun alkua kolmeen, kun joukkueelle selvisi että Jukureiden A-junioreilla oli vain vajaat kaksi kentällistä omia pelaajia. Ottelua isännöivä Oilers luovutti sarvipäille ykköskentällisensä, jossa tulevalla kaudella pelaa Ville Laakkonen, Mikko Skinnari ja Ville Närhi. Lähtökohtana oli kuitenkin saada aikaan viihdyttävä jääkiekko-ottelu, joten jo aiempinakin vuosina yhteistyötä tehneet joukkueet pääsivät sopuun tilapäisistä pelaajasiirroista.

Ottelu tarjosi katsojilleen varsin kevytmielisen kiekkoiloittelun, jossa ei ainakaan maalihanat jääneet avaamatta kummallakaan joukkueella. Vaikka ottelussa ei nähtykään mitään sadepilviä synnyttävää taistelua, niin olisi lauantai-iltapäivänsä voinut varmasti huonomminkin viettää.

Ottelun tilastomerkintöjen ensimmäisestä merkinnästä vastasi Oilers, kun Jerry Kenakkala ohitti Jesse Haajan esityöstä Jukurivahti Jake Vitikaisen ajassa 5,09. Oilers-kapteeni Jani Ollanketo onnistui puhumaan maalista itselleen toisen syöttäjän säälipisteen. (purkuyritys oman maalin takaa). A-junioreista Oilersiin viime kaudella siirtynyt Pauli Homan vei kotijoukkueena toimineet Öljymiehet jo 2-0 johtoon, Jani Ollankedon toimiessa syöttäjänä. Tällä kertaa ihan oikeasti. Jukureille Oilersista lainattu Ville Närhi kaventi ottelun 2-1 lukemiin, Mikko Skinnarin ja Ville Laakkosen esityöstä erän viimeisellä neljänneksellä.

Toisen erän Oilers vei nimiinsä 3-1 lukemin, joten viimeiseen erään lähdettiin 5-2 lukemissa. Oilersien maaleista vastasivat Jerry Kenakkala, Tuomas Harju, Kimmo Hokkanen ja Jesse Kiukas. Syöttäjinä kunnostautuivat Antti Äikäs ja Jesse Haaja.

Kolmannessa erässä Jukurit olivat huomattavasti tehokkaammalla tuulella kuin Oilers. Ottelun viimeinen erä ei ehtinyt vanheta 5 minuuttiakaan kun kiekko oli kaivettu kolmesti Oilersien maalista. Oilersiin palanneen Jesse Kiukkaan veli, Jere Kiukas takoi maaleista 2. Oilers kuitenkin ryhdistäytyi ja otti jälleen pienen karkumatkan Pauli Homanin ja Jerry Kenakkalan maalilla. Samalla Kenakkala sinetöi itselleen hattutempun lauantain kunniaksi. Pekka Harmoinen kaventi vielä ottelun tulokseksi 8-6 yhdessä Ilari Hämäläisen kanssa 53. minuutilla, mutta sen lähemmäs ei A-juniorit enää päässeet. Jäähyaitiosta karannut Jesse Haaja sutaisi kiekon vielä tyhjiin ottelun viimeisellä minuutilla, tehden päätöslukemiksi 9-6.

Ottelun Oilers tilastot:
Jerry Kenakkala : 3 + 1
Jesse Haaja : 1 + 2
Pauli Homan : 2 + 0
Antti Äikäs : 0 + 2
Jani Ollanketo : 0 + 2 (0 + 1)
Jesse Kiukas : 1 + 0
Kimmo Hokkanen : 1 + 0
Tuomas Harju : 1 + 0
Ville Hyyryläinen : 0 + 1

Vesa Pantzar : 7 + 18 + 9 = 34 torjuntaa
 
29.08.2010
Vajaamiehinen Pepo HC kaatui 6-0
24.08.2010
Pari kovaa nimeä Öljynuttuun
24.08.2010
Harjoitusottelut jatkuvat Pepoa vastaan
15.08.2010
Oilers kaatoi nuoren TItaaniryhmän
14.08.2010
Tero Kettunen liittyy Oilersiin
13.08.2010
Oilers kohtaa lauantaina Titaanit
12.08.2010
Kenny McAdams siirtyy Oilersiin
11.08.2010
Ville Suomalaisesta joukkueenjohtaja
10.08.2010
Lipiäinen Öljymiesten valmentajaksi
Katso kaikki otsikot
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2010. Design HAAJA © 2010