Päivitetty sunnuntaina 29.11.2009
 
   
Sarjakärki SiiHT kaatui Kalevankankaalla Oilers VS SiiHT 5-3 (0-1,3-2,2-0)
Mikkeliläiset olivat yön aikana mitä ilmeisemmin saaneet nollattua lauantaina Outokummussa kärsityn jatkoaikatappion, sillä sunnuntaina se esitteli Kalevankankaan yleisölle kauden parasta peliään kun vastassa oli sarjaa johtava Siilinjärven SiiHT. Siilinjärveläiset olisivat voineet voitolla varmistaa itselleen Suomi-Sarjan karsintapaikan, mutta Oilersien voiton myötä myös Iisalmen IPK:lla on nyt mahdollisuus voitto syksyn sarja ja edetä karsintoihin. Pieni se on suurikin kiusa.

Ennen kiekon pudotusta oli Oilersien pukukopin taululla hyvin yksinkertainen ohje illan otteluun. Edellisen yön asiaa miettinyt pelaajavalmentaja Antti Äikäs kirjoitti taululle "Paras kotipeli ikinä" ja tämän mukaan kotijoukkue myös Siilinjärveläisiä vastaan pelasi. Joukkueen voittoa pohjusti maalissa vartioinut Joni Mikkonen, joka pelasi hienon viikonlopun.

Oilersien pelaajista Ville Närhi oli hieman paremmassa vauhdissa kuin muut. Närhi viimeisteli peräti kolme osumaa Siilinjärveläisten verkkoon ja mainittakoon vielä että kaikki kolme maalia olivat täysin identtiset.

Mikkeliläisten syyskausi huipentuu tulevana sunnuntaina jolloin se kohtaa Pieksämäellä PiPSin.

Oilersien tehot :
Ville Närhi 3+0
Ville Lohjala 1 + 1
Ville Laakkonen 1 + 1
Jerry Kenakkala 0 + 1
Topi Taskinen 0 + 1
Jesse Kiukas 0 + 1
Tuomas Harju 0 + 1
Sami Kallio 0 + 1
Mikko Skinnari 0 + 1
Mikko Reponen 0 + 1

Joni Mikkonen 7 + 7 + 8 = 22 torjuntaa
 
2.2.2012
Öljymiehet saa vieraita Porvoosta
29.1.2012
Öljymiesten voittoputki jatkuu
27.1.2012
Sarjakärjellä edessään jälleen tuplaviikonloppu
22.1.2012
Oilers löi Lohjalaiset maan rakoon
20.1.2012
Oilers saa vieraita Lohjalta
15.1.2012
Täydet pisteet tuplaviikonlopusta
8.1.2012
Öljymiehet haki voiton Jyväskylästä
19.12.2011
Öljymiehet voitokkaana joulunviettoon
16.12.2011
Oilers lohkokärjen kimppuun tänään!
11.12.2011
Oilersin kiri jäi vajaaksi
Katso kaikki otsikot
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2011. Design HAAJA © 2011