| |
| |
|
| |
Päivitetty torstaina 03.07.2008 |
|
| |
|
|
|
Oilerit nauttivat omatoimisesta jaksosta
Kovan 6 viikon treeniputken jälkeen Oilerit saivat ansaittua helpotusta heinäkuun ajaksi. Vaikkakin ohjatut harjoittelut on vedetty kesän ajaksi minimiin, niin se ei tarkoita sitä että joukkue lepäisi laakereillaan. Kalevankankaan puskaradiot huutelevat, että suurin osa joukkueesta juoksee 2-3 kertaa viikossa lenkkiä vapaasta tahdostaan.
Treeniputken aikana jokaisella pelaajalla oli tiukka ruokavalio, jossa tankattiin proteiinia ja välteltiin hiilareita. Myös harjoituksien jälkeiset mallasjuomat vaihtuivat vichyyn. Heinäkuussa onkin varattu melkein 3 viikon verran aikaa " massakaudelle", jolloin joukkueen pienimmät miehet kuten Hokkanen, Purhonen, Ollanketo, Naumanen ja Kallio yrittävät epätoivoisesti kasvattaa itsestään isoa poikaa.
Oilerit jatkavat ohjattua treeniä heinäkuun lopussa, jolloin aloitetaan valmistautuminen syksyn harjoitusotteluputkeen. Jääharjoittelu aloitetaan vasta kun jokainen pelaaja pääse juoksemalla raviradan kertaalleen ympäri.
|
|
|
|