Kapteeni Jani Ollanketoa ei naurattanut tuttuun tapaan.
   
 
Päivitetty sunnuntaina 7.2.2010
 
   
Kolmas erä katkaisi Mikkeliläisten selkärangan 8-3 ( 2-2, 1-1, 5-0 )
Kaksi viimeistä otteluaan hävinnyt Oilers suuntasi lauantaina Outokumpuun, josta sen piti hakea täydet pisteet jotta loppukevään playoff -paikasta taistelu näyttäisi hieman valoisammalle. Ensimmäiset kaksi erää nähtiinkin varsin tasapainoista ja hallittua kiekkoa, mutta kun kellotaululle vaihdettiin eräluvun kohdalle "3", niin trendi kääntyi hienoisesti laskuun.

Vieraat nappasivat kolmannessa erässä reilut 16 minuuttia rangaistusminuutteja, jonka aikana OoKoon ylivoima teki tehtävänsä varsin tehokkaasti. Oilersien jäähymaratoni alkoi kun erän alkuun vihellittiin muutama kyseenalainen jäähy, joita Mikkeliläisten oli vaikea niellä. Oilers putosi tappion myötä playoffien ulkopuolelle, jossa se jakaa väliinputoajan paikan Varkauden Warkiksen kanssa tasapistein.

Mikkeliläisillä on jäljellä vielä 4 ottelua joista sen pitää saada hyvä pistepotti mikäli se mielii jatkaa pelejään vielä maaliskuun 6. päivän jälkeen. Seuraava ottelu pelataan perjantaina 12.2. klo 19 Mikkelissä, jossa vastaan asettuu sarjajohtaja Siilinjärven SiiHT.

Pistemiehet Outokummussa:
Jerry Kenakkala : 1 + 1
Ville Närhi : 0 + 2
Sami Kallio : 1 + 0
Ville Laakkonen : 1 + 0
Jesse Kiukas : 0 + 1
Mikko Skinnari : 0 + 1
Petteri Naumanen : 1 + 0
 
2.2.2012
Öljymiehet saa vieraita Porvoosta
29.1.2012
Öljymiesten voittoputki jatkuu
27.1.2012
Sarjakärjellä edessään jälleen tuplaviikonloppu
22.1.2012
Oilers löi Lohjalaiset maan rakoon
20.1.2012
Oilers saa vieraita Lohjalta
15.1.2012
Täydet pisteet tuplaviikonlopusta
8.1.2012
Öljymiehet haki voiton Jyväskylästä
19.12.2011
Öljymiehet voitokkaana joulunviettoon
16.12.2011
Oilers lohkokärjen kimppuun tänään!
11.12.2011
Oilersin kiri jäi vajaaksi
Katso kaikki otsikot
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2011. Design HAAJA © 2011