Oilers saa vieraita Lohjalta
Oilers pelaa sunnuntaina vuoden ensimmäisen kotiottelunsa, kun lohjalainen LoKV saapuu Kalevankankaalle.
Öljymiesten vierasreissu viime viikonloppuna sujui voitokkaasti, kun ensin lauantaina kaatui Hunters lukemin 6-3 ja sunnuntaina KooKoo-65 tiukan taiston jälkeen lukemin 6-7. Näiden kahden voiton myötä tippapaitojen voittoputki venyi jo neljään otteluun.
Kun karsintasarjaa on pelattu kahdeksan ottelua, Oilers majailee sarjassa toisena. Sarjaykkönen Kotkan Titaanit on saalistanut vain yhden pisteen enemmän, joten taisto lohkon kärkipäässä on tiukkaa.
LoKV ja Oilers ovat kohdanneet toisensa karsintasarjan aikana kerran, ja tuo ottelu päättyi lohjalla Oilersin 4-3 tappioon. Päävalmentaja Pekka Lipiäinen kuuluttaa jälleen hyvän valmistautumisen piikkiin, mikäli pisteet halutaan tällä kertaa jättää Mikkeliin.
- Pitää valmistautua hyvin, sillä viimeksi hävittiin heille. Meillä on nyt revanssin paikka.
Toni Laatanaho
SEURAAVA KOTIOTTELU:
Oilers–LoKV, sunnuntaina 22.1. klo 17 Mikkelissä!
Otteluisäntänä: Arktos Group
Haluatko voittaa liput Jääkiekon MM-kisoihin? |