Öljymiehet murskaavia kärkiottelussa
   
 
Päivitetty maanantaina 20.2.2012
 
   

Öljymiehet murskaavia kärkiottelussa
Oilersin hurja tahti jatkuu. Viikonloppuna kaatuivat lohjalainen LoKV ja kärkiottelussa sarjakakkonen Titaanit, joten voittoputki venyi jo 11 otteluun.

Lauantaina tippapaidat matkustivat lohjalle, jossa vastaan luisteli sarjan hännille valahtanut LoKV. Oilers joutui lähtemään otteluun erittäin vajaalla miehistöllä, mutta peli kulki siitä huolimatta hyvin. Ensimmäisessä erässä isäntäjoukkue tosin pääsi johtoon Marko Kiljusen osumalla. Ville Laakkosen tasoituksen myötä.

Pian Oilers kuitenkin näytti eron sarjan kärkijoukkueen ja häntäpään välillä. Markus Piispasen, Petri Lehtosen ja Ville Laakkosen osumilla se karkasi lopulta 4-1 voittoon. Päävalmentaja Pekka Lipiäinen oli tyytyväinen vajaamiehisen joukkueensa esitykseen.

Jerry Kenakkala varmisti kahdella maalillaan että apinamörkö heitettiin painiotteella jään pintaan.
Jerry Kenakkala varmisti kahdella maalillaan että apinamörkö heitettiin painiotteella jään pintaan.
Kuva: Pietusphoto.fi

- Lukemat kertoo hyvin, että parempia oltiin. Vaikka miehiä oli vähän mukana, meillä kuitenkin oli laadukas ryhmä, eikä voitto tuottanut suuria vaikeuksia.

Sunnuntain kotiottelusta oli odotettavissa kova koitos, kun Kalevankankaalla vastaan luisteli sarjakakkonen Titaanit. Aiemmat kärkiottelut joukkueiden välillä olivat olleet tiukkoja, mutta molemmat ovat päättyneet öljymiesten voittoon. Lauantaina vajaamiehisenä pelannut Oilers oli saanut hieman täydennystä kokoonpanoonsa.

Ottelu kuitenkin alkoi heti öljymiesten komennuksessa. Ensimmäistä erää oli pelattu vain minuutti, kun Ville Laakkonen sivalsi isännät johtoon. Kun vielä Ville Siitonen onnistui, mentiin ensimmäiselle erätauolle tippapaitojen 2-0 -johdossa.

- Ottelun alussa huoletti hieman, että ollaan väsyneitä lauantaista. Lähdettiin kuitenkin heti alussa liikkeelle hyvin, Lipiäinen pohdiskeli.

Toisen erän puolivälissä Markus Piispanen lisäsi johdon jo kolmeen maaliin. Ratkaisun makua alkoi olla ilmassa, kun Tero Kettunen vei vielä ennen erän loppua isännät jo neljän maalin johtoon.

Viimeisessä erässä kotkalaisten siivet katkaistiin rajusti. Petri Lehtonen iski erän alussa taululle 5-0, ja vielä Jerry Kenakkalan kahden maalin myötä loppulukemat olivat hurjat 7-0. Kotkanpojat jyrättiin täysin, eikä sarjan ykkösjoukkueesta jäänyt epäilystä.

- Meidän esitys tänään oli jäätävä ja kypsä. Titaanit oli liikkeellä aika heikolla jalalla, ja se näkyy taululla.

Toni Laatanaho

Seuraava ottelu: Diskos-Oilers, sunnuntaina 26.2. klo 15 Jyväskylässä.

SEURAAVA KOTIOTTELU:
lauantaina 3.3. klo 17: Oilers-Hunters!

 
18.3.2012
Öljymiehet railakkaasti kesälomalle
17.3.2012
Vielä kerran pojat!
11.3.2012
Oilers varmisti lohkovoiton!
8.3.2012
Viimeistä kertaa kotiluolassa
4.3.2012
Hunters pysäytti öljymiesten lennon
2.3.2012
Pysähtyykö Oilers vieläkään?
27.2.2012
Ei mitään uutta Jyväskylästä
25.2.2012
Jatkuuko Oilersin hurja tahti Jyväskylässä?
23.2.2012
Yhdistä kiekkoilu ja opiskelu Mikkelissä!
20.2.2012
Öljymiehet murskaavia kärkiottelussa
17.2.2012
Tuplaviikonloppu huipentuu kärkikamppailuun!
Katso kaikki otsikot
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2011. Design HAAJA © 2011