| |
| |
|
| |
Päivitetty keskiviikkona 27.08.2008 |
|
| |
|
|
|
Kuvagallerioita lisätty fanisivuille
Pitkästä aikaa rasvanliukkaita Oilereita on saatu taas osumaan optiikan eteen. Fanisivuille on lisätty kaksi uutta galleriaa, joista toinen on muutaman kuukauden takaisen PökäCup -tapahtuman antia ja toinen vasta viime lauantaina pelatusta Pelikaani -ottelusta. Suuri kiitos kuuluu taas kameran käsittelijöille, jotka antoivat luvan käyttää kuvia sivuillamme. Hydraulic Oilersin kaltaisille söpöläisille on erittäin tärkeää että saamme itsemme esille kuvien muodossa edes silloin tällöin.
Pelaajakorttien kuvauksissa rimansa pahasti alittanut Petteri Naumanen sai uuden mahdollisuuden todistaa olevansa lutuinen mannekiini kun lauantaina ottelua oli kuvaamassa Hannu Henrik Rahikainen. Petteri ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, vaan piti huolen siitä oli että koko joukon söpöin Oileri. Kaveri myöntää itsekin että oli välillä vaikeaa pelata ja näyttää hyvältä kameran edessä yhtä aikaa.
Kuvagalleria: Oilers VS Pelikaanit
Kuvagalleria: PökäCup 2008
|
|
|
|