| |
| |
|
| |
Päivitetty maanantaina 01.09.2008 |
|
| |
|
|
|
Oilerit venyi Warkiksen kanssa 4-4 tasuriin.
Lauantaina iltapäivällä pelattu kauden toinen harjoitusottelu Varkauden Warkista vastaan päättyi lopulta tiukkaan 4-4 tasapeliin, jonka kotijoukkue sinetöi vasta ottelun viimeisillä minuuteilla Kimmo "Kime" Hokkasen onnistuessa maalinteossa. Ottelu pelattiin hieman poikkeavasti kahdessa hallissa, kun ensimmäisen erän 18. minuutilla päähallin jääpeite petti kokonaan. Jäästä irtosi puolen metrin kokoinen jääriutta, jonka alta pomppasi eteen iloinen petonipohja. Ottelun viimeiset kaksi erää jouduttiin siis pelaamaan harjoitushallissa.
Hallin vaihto ei kuitenkaan joukkueiden menohaluja poistanut, päinvastoin täpötäydelle hallille tarjoiltiin entistä vauhdikkaampaa ja tasaista jääkiekkoa aina ottelun viimeisille sekunneille asti. Ottelu oli lievää kotijoukkueen hallintaa, mutta hallinasta ei ollut hyötyä mikäli tulostaulun mukaan pisteitä jaetaan. Oilereiden maalintekoa vastaan tuntui olevan se kaikkein mahtavin jääkiekkojumala, jolta ei armoa meinannut saada edes rukoilemalla. Rukoilusta vastasi pakkikaluston söpöläinen Petteri Naumanen, joka heittäytyi nöyrästi polvilleen omalla siniviivallaan, jonka seurauksena kaksi Varkautelaista järjestivät pienen työmaan maalissa pelanneelle Aki Maaraselle.
Antti Laakso teki onnistuneen debyyttinsä Oileripaidassa iskemällä kotijoukkueen ensimmäisen maalin. Laaksolle tarjoiltiin myös ratkaisijan viittaa ottelun loppumetreillä, mutta Warkiksen ylärima oli asiasta eri mieltä. Myös hyvässä vauhdissa ollut Pauli Homan sai kokeilla Warkis maalivahdin taitoja muutaman satakunta kertaa, mutta pistesaldoaan Homan kasvatti "vain" 1+1 tuloksella.
Muutama varkautelainen sai myös tuta miltä tuntuu kun vakuutusmies jyrää yli kyselemättä kuulumisia sen kummemmin. Vanha mestiskettu Jani Ollanketo vastasi illan komeimmista pommeista, joista myös yleisö osasi nauttia. MUTTA koko illan suurin Oileriyllättäjä oli try-outilla pelaamassa ollut Vesa Ellonen, joka otettiin otteluun mukaan toisen erän kuluessa. Ellonen onnistui ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen ja meinasi myös heilutella vastustajan verkkoja useampaankin otteeseen. Elloselle siis kuuluu lauantain kultainen kiekko, vaikka pistetiliä herra ei aivan onnistunutkaan avaamaan.
Katso ottelun kuvat
Ottelu tilastot:
Kimmo Hokkanen 1 + 1
Pauli Homan 1 + 1
Antti Laakso 1 + 0
Topi Taskinen 1 + 0
Mikko Reponen 0 + 1
|
|
|
|