| |
| |
|
| |
Päivitetty torstaina 11.09.2008 |
|
| |
|
|
|
Pakkikalustoon uusia vahvistuksia
Vielä muutamia viikkoja olevaan kauden alkuun, Oilerit saavat uutta voimaa jo ennestään vahvaan pakkikalustoonsa. Rantasalmen Urheilijoista Hydraulic Oilersien riveihin siirtyy Ville "möykky" Lohjala. Lohjala on ollut Oileri-joukkueen mukana jo muutaman viikon ja oli myös pelaamassa Warkista vastaan 4-4 päättyneessä harjoitusottelussa. Vakuuttavat otteet try-outilla toivatkin Lohjalalle varsinaisen unelmasopimuksen Oilersiin, josta moni nuori kiekkoilija voi vain haaveilla. Kuten muissakin tapauksissa, niin emme paljasta sopimuksen yksityiskohtia. Sen verran voimme vihjaista, että kaverin ei tarvitse ainakaan omia sukkateippejään ostaa enää.
Tilaa puolustukseen tuli, kun Tommi Matikainen päätti siirtyä MAHL:n järjestämään harrastesarjaan pelaamaan työkiireiden vuoksi. Matikainen on ollut Oilerialakerran kantavia voimia jo vuosia, mutta nyt tämä vastuullinen rooli annetaan sitä eniten haluavan haltuun. Hydraulic Oilers on koonnut kilpajoukkueen lisäksi, myös hyvin varteenotettavan harrastejoukkueen jonka ainoa tarkoitus on pyyhkiä jäätä Team 70's:n jäsenillä. Lisätietoa sarjasta löytyy osoitteessa www.mahl.fi
|
|
|
|