| |
| |
|
| |
Päivitetty maanantaina 27.10.2008 |
|
| |
|
|
|
Oilers jatkaa tappiotta Oilers VS Pepo 4-3 (3-0, 1-2, 0-1)
324 katsojaa oli sunnuntaina todistamassa kun Hydraulic Oilers kaatoi Lappeenrannan Pepo Hc:n lukemin 4-3. Oilers aloitti ottelun vahvasti kun Tuomas Harju aloitti maalinteon ajassa 2.57. Vain vajaa 3 minuuttia myöhemmin Jesse Haaja vei kotijoukkueen jo 2-0 johtoon Jesse Kiukkaan ja Antti Äikkään toimiessa esityöntekijänä. Ensimmäisen erän kolmas ja viimeinen maali merkittiin Mikko Reposelle, joka latasi lämärinsä melkein puolesta kentäs Pepon maalivahdin taakse.
Pepo pääsi vaikean alun jälkeen mukaan peliin ottelun toisessa erässä ja tekikin erän ensimmäisen maalin. Oilers vastasi tähän Antti Laakson voimin vain hetki kavennuksen jälkeen. Pepo pääsi vielä kaventamaan ottelun 4-2 lukemiin kun toista erää oli pelaamatta vain 2 sekuntia.
Kolmannessa erässä Pepo pääsi vielä maalin päähän, mutta Oilers poistui kaukalosta voittajana. Kotijoukkue onnistui pitämään pelinsä kasassa kun valmentajan roolissa ollut Jari Hassinen onnistui taktikoinneissaan loistavasti. Oilersien ensimmäisen "kierroksen" viimeinen ottelu on ensi lauantaina Savitaipaleessa. Savitaipaleen StU on toistaiseksi sarjan viimeisenä ja on onnistunut keräämään vain 0-pistettä.
Katso ottelun kuvat
Tilastot:
Tuomas Harju 1 + 0
Jesse Haaja 1 + 0
Mikko Reponen 1 + 0
Antti Laakso 1 + 0
Jesse Kiukas 0 + 1
Antti Äikäs 0 + 1
Petri Lehtonen 0 + 1
|
|
|
|