Päivitetty maanantaina 2.2.2009
 
   
Takaisin voittojen tielle
Viikko sitten kauden ensimmäisen tappionsa kärsinyt Oilers palasi takaisin voittojen tielle kukistamalla Siilinjärven SiiHT:n lukemin 2-3 voittomaalikilpailuun menneessä ottelussa. Kotijoukkue SiiHT aloitti ottelun vieraita vauhdikkaammin ja siirtyikin ottelun ensimmäisessä erässä jo 2-0 johtoon. Oilers ei kuitenkaan antanut Siilinjärveläisille helppoa iltapuhdetta ja tulikin tasoihin tekemällä maalin toisessa ja kolmannessa erässä. Varsinaisella peliajalla maaleista vastasivat Jani Ollanketo ja Kimmo Hokkanen.

Joukkueet eivät saaneet selvyyttä voittajasta vielä jatkoajankaan jälkeen, joten kukkoilut piti hoitaa loppuun voittomaalikilpailussa. Oilersien ensimmäiset kolme laukaisijaa olivat Petri Lehtonen, Jesse Kiukas ja Kimmo Hokkanen, joista Lehtonen ja Hokkanen saivat kiekon maaliin asti. Vesa Pantzarin tehdessä kahden Siilinjärveläisen maalintekoyrityksestä vain kaukaisen haaveen, otti Oilers tärkeän voiton ja palasi takaisin pistetileille.

Oilersilla oli useita mahdollisuuksia ratkaista ottelu edukseen jo varsinaisella peliajalla, mutta 34 torjuntaa ottanut Siilinjärven maalivahti Petri Karhu seisoi jatkuvasti kiekon ja maalin välissä. Oilersien tilille merkittiin myös yhteensä 16 rangaistusminuuttia ja SiIHT:lle 14.

Pisteet:
Kimmo Hokkanen 2 + 0
Jani Ollanketo 1 + 0
Petri Lehtonen 1 + 0
Sami Kallio 0 + 1
Henri Hokkanen 0 + 1

Seuraava ottelu pelataan tulevana lauantaina Mikkelissä kun Oilers saa vieraakseen PoU:n.
 
2.2.2012
Öljymiehet saa vieraita Porvoosta
29.1.2012
Öljymiesten voittoputki jatkuu
27.1.2012
Sarjakärjellä edessään jälleen tuplaviikonloppu
22.1.2012
Oilers löi Lohjalaiset maan rakoon
20.1.2012
Oilers saa vieraita Lohjalta
15.1.2012
Täydet pisteet tuplaviikonlopusta
8.1.2012
Öljymiehet haki voiton Jyväskylästä
19.12.2011
Öljymiehet voitokkaana joulunviettoon
16.12.2011
Oilers lohkokärjen kimppuun tänään!
11.12.2011
Oilersin kiri jäi vajaaksi
Katso kaikki otsikot
 
 
Kaikki oikeudet pidätetään © Hydraulic Oilers 2011. Design HAAJA © 2011